Lorenzo Bandini
| Lorenzo Bandini | |
|---|---|
 Bandini vuonna 1966. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. joulukuuta 1935 Barce |
| Kuollut | 10. toukokuuta 1967 (31 vuotta) Monaco |
| Kansalaisuus |
 Italia |
| Formula 1 -ura | |
| Aktiivivuodet | 1961–1967 |
| Talli(t) | Scuderia Centro Sud (Cooper, BRM), Ferrari |
| Kilpailuja | 42 |
| Maailmanmestaruuksia | 0 |
| Voittoja | 1 |
| Palkintosijoja | 8 |
| Paalupaikkoja | 1 |
| Nopeimpia kierroksia | 2 |
| MM-pisteitä | 58 |
| Ensimmäinen kilpailu | Belgian Grand Prix 1961 |
| Ensimmäinen voitto | Itävallan Grand Prix 1964 |
| Viimeinen voitto | Itävallan Grand Prix 1964 |
| Viimeinen kilpailu | Monacon Grand Prix 1967 |
Lorenzo Bandini (21. joulukuuta 1935 Barce – 10. toukokuuta 1967 Monaco[1]) oli italialainen kilpa-autoilija, joka suoritti tunnetuimmat suorituksensa Ferrari-tallissa.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lorenzo Bandini syntyi Barcessa, Libyassa. Hän aloitti kilpailu-uransa 1957, ja kilpaili Formula Junior -sarjassa vuoteen 1961 asti, jolloin hän nousi Formula 1 -sarjaan Scuderia Centro Sud -tallin riveissä, josta siirtyi myöhemmin Ferrarille. Vuonna 1964 Bandini saavutti ainoan GP-voittonsa Itävallan GP:ssä.[2] Urallaan Bandini saavutti Ferrarilla joitakin voittoja myös urheiluautosarjoissa.
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]25. Monacon Grand Prix -kilpailu oli MM-sarjan toinen osakilpailu, joka ajettiin 7. toukokuuta 1967. Kilpailussa kierrettiin 3 145 metrin pituinen rata 100 kertaa. Lorenzo Bandini nousi Ferrarillaan lähdössä kärkeen, mutta jo toisella kierroksella uusiseelantilainen Denny Hulme pääsi Brabham-Repco-autollaan johtoon. Välillä Jackie Stewart johti kilpailua, mutta hän jäi 15. kierroksella varikolle vaihdelaatikon rikkouduttua.
Kierroksella 33 Hulme oli johdossa jo 15 sekunnilla ennen Bandinia. Kun 66 kierrosta oli takana, oli Bandini kutistanut Hulmen johdon 10 sekuntiin. Kierroksella 70 oli Bandini kuitannut eron Hulmeen 7 sekuntiin, ja hän yritti saavuttaa ensimmäistä Monacon voittoaan. Kierroksella 83 Bandini menetti autonsa hallinnan tunnelin jälkeisessä shikaanissa. Ferrari syöksyi olkipaalien läpi ja pomppasi niistä lyhtypylvääseen. Ylösalaisin kääntynyt auto syttyi tuleen sytyttäen myös paalit palamaan.
Bandini jäi puristuksiin palavan auton alle. Kilpailijoilla oli yllään tulenkestävät alusvaatteet ja ajohaalarit, jotka suojasivat tehokkaasti ainoastaan noin 30 sekunnin ajan. Neljän minuutin kuluttua ajaja vedettiin esiin vaatteet tulessa. Bandinin kypärä oli murskautunut ja hän näytti saaneen vammoja myös rintaansa. Hänet kuljetettiin välittömästi satamassa olevaan sairaalalaivaan.
Aluksi Bandinin tilaa kuvattiin hengenvaaralliseksi. Sairaalassa tehdyissä tarkastuksissa todettiin, ettei hänellä ollut välitöntä hengenvaaraa. Hän oli saanut rintakehäänsä avoimen haavan sekä päähänsä, kasvoihinsa, käsiinsä ja jalkoihinsa palohaavoja. Bandinille tehtiin neljä ja puoli tuntia kestänyt leikkaus. Lääkärit ennustivat hänen elävän vain vuorokauden, sillä hänen ihostaan 70 prosenttia oli palanut. Bandini kuoli 10. toukokuuta 1967 kello 15 paikallista aikaa Prinsessa Gracen sairaalassa Monte Carlossa.
Kilpailua kuitenkin jatkettiin, eikä kukaan enää voinut estää Hulmen voittoa. Hän ohjasi autoaan jo kaksi kierrosta edellä toisena ajavaa Graham Hillia, joka maaliin tultaessa oli kolmantena. Maalissa meksikolainen Pedro Rodríguez oli toisena. Hulme sai voitostaan kunnian lisäksi 2 000 dollaria ja hän siirtyi ajajien MM-sarjan johtoon. Bandinin muistoksi perustettiin Lorenzo Bandini -palkinto, joka jaetaan nuorelle ansioituneelle tai lupaavalle kuljettajalle.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuolemasta Helsingin Sanomat 8.5.1967, 9.5.1967 ja 11.5.1967
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lorenzo Bandini Drivers. Motorsport Stats. Viitattu 9.2.2021. (englanniksi)
- ↑ Lorenzo Bandini - Italy ESPN. Viitattu 9.2.2021. (englanniksi)
| ||||||||||
